jtc
perjantai 20. tammikuuta 2012
JEeee PERJAantai ?!?!? Päivän ASU !
YHYY ANGST
Ei vais tänää VILJAMIL !!! kuuntelee bullettiii ja pittaaa (PÄHEET). Päätin laittaa päivän asun :PPPPPP. Tiiän se on ruma XDXDXD mut WHO CARES ! oon ernu ja ylpee !. NäGy M0
(ja ennenku ketää saa mitään sairauskohtauksia niin ei en ole tosissani. Paitsi ehkä sillo vuonna 2008 : D)
tiistai 10. tammikuuta 2012
maanantai 9. tammikuuta 2012
terhonaattori
ohé! alors, suivant
LE MIGUEL aka mikko
tämän kuvassa esiintyvän maanteiden hurjapään voi tunnistaa suuresta suusta, ylipursuavasta adrenealiinituotannosta sekä sinisestä hupparista. ja aivan kuin tässä ei olisi vielä kaikki, tältä herralta löytyy myös (yllättävää kyllä) kielipää sekä koira nimeltä jeni. intohimon kohteita mikolla ovat lumilautailu, the cone films, o.c, kana(liha) sekä viattomien ihmislasten pelastaminen kesäisin uima-altaista.
tämän ihmeellisen ihmisen ansiosta olemme mökkeilleet urakalla (poikien omista mökkireissuista puhumattakaan) saaneet nauttia hurjien menopelien kyydeistä (autojen siis), joten näistä seikoista johtuen mikko onkin ansainnut lisänimen organisaattori. ilman tätä elämämme olisi kovin paljon tylsempää ja hankalampaa, joten kiitos kaikesta siitä hössötyksestä jota saat aikaan.
maaninen, lähes tulkoon luova hulluus on myös asia, josta olemme saaneet osamme mikon ystävinä. erilaiset loma(alaston)kuvat, videot ja taideteokset ovat varmasti piirtyneet jokaisen niitä nähneen verkkokalvoille ikuisiksi ajoiksi. uskon että kuulemme niistä vielä....
mikkoon usein liitetään seuraavat sanat: kypsä sininen agressiivinen surferdude cool manipuloija viekas kärsimätön hassu rakas ihana mun mainio hössöttäjä huumorintajuinen. ja vaikka edeltävistä sanoista on ehkä hieman hankala kerätä kokonaiskuvaa, voitaneen todeta että kyseessä on tutustumisenarvoinen herrasihminen.
lauantai 7. tammikuuta 2012
timpan selättäjä
jatkakaamme miesvoimalla!! saanko esitellä:
JONATHAN aka jonttu
tämä herrasmiesten herrasmies on huumorimies ja naurattaja vailla vertaa! poskien kiputila on pikemminkin sääntö kuin poikkeus jontun seurassa (ainakin tämän tekstin kirjoittajalla) eikä nauramista ja hyvää (huonoa) huumoria voi välttää. vaikka välillä mennäänkin todella lujaa (ehkä joskus liiankin) ei silti käy kiistämään etteikö tämä tyyppi pystyisi aina yhtää timppaa selättämään! jontun rooli jtc:n perustamisessa on vähintäänkin mainitsemisen arvoinen: ilman häntä saattaisimme olla nyt anonyymit tortillan ryystäjät tai jonkin vastaavan nimen omistava luuseri jengi. kiitos ja arvostusta! jonttu pitää hyvästä musiikista (muse, daft punk etc muut bändit ovat turhia t. jonttu no ei kai) sekä hyvästä seurasta sekä myöskin canin rullasta. kuolleet vauva vitsit ja mustista mustin huumori ovat myös lähellä hänen sydäntään. ja jostain kumman syystä myös pyramidin muoto....kiitos jonttu että teet meidän elämästä nauramisen arvoista. se kuulemma pidentää ikää.
alfabitch
Sargei, alfabitch, tsaritaar (rakkaalla lapsella on monta nimeä)
aka Sara
Sara on pieni mutta ääntä siitä lähtee 150db verran kertakarjaisulla, joten Saraa ei voi olla huomaamatta. Tämä suloinen, pippurinen ja ihana uhrautuvainen taiteilijasielu (=homssu) valloittaa sosiaalisuudellaan ja positiivisudellaan ihmisten mieliä. (ihanku joku rotuesittely... alfabitch)
Sara tykkää Michael Cerasta ja Kanin rullakebabista. Hänet voi bongata daftpunk kanssista ja pyramidi käsimerkistä, tai nörtti pitkä matikka M merkistä...... lol nerdihanaparaskuuntelijaystävänerdalfabitchhyvänäyttelijäpiirtämäänMALLIpippurinehalattavahomssu.
JTC ei olisi syntynyt ilman sua !!!!!!!! jtc äiti, luoja omg. <3<3<3<3<3<3<3 Kiitos että toit meidät tortillahaluiset ihmiset yhteen, niin että meillä kaikilla on jtn yhteistä.
we love you !
t. mergi & fadja

mergi & fadja
raotetaan hieman salaisuuden verhoa (ooohohohho) ja katsotaan ketä tähän mystiseen jtc-ryhmään kuuluu.......saanko esitellä!!!!!!!!!!!!!!!!!!!
FADJA
aka katja
aaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaaand
MERGI
aka meri
fadjakatja on jtc:n musta lammas ja rakkaan lukiomme hylännyt. annamme sen hänelle anteeksi koska hän osaa laulaa. ja kun sanon että osaa laulaa, kuvitelkaa että joku osaa laulaa. sitten kuvitelkaa se vielä kolme kertaa paremmaksi laulajaksi. ja sitten vielä kaksi kertaa. sitten olemme ehkä puolessa välissä katjan laulutaidoissa. mutta katja tekee myös muuta kuin laulaa! hän tekee elämästämme monin tavoin hauskempaa. jos luulemme että asiat ovat huonosti, tai rahat tai ruoka loppu, katjaan vertaaminen realisoi tilanteen aina. oivallinen esimerkki köyhästä rappio-opiskelijaelämästä. ja jos luulit pitäväsi pepsi maxista, katja vie tämän uusiin ulottovuuksiin. hän elää sillä..................kaiken kaikkiaan, jos luoja on olemassa, kiitän häntä siitä että olen saanut tavata katjan ja tutustua häneen. vaikka yrittäisit paeta minne maailman kolkkaan tahansa, me emme unohda sinua <3 ikinä.
K - kaunis
A - aito
T - taitava
J - joumäänbitch
A - ainutlaatuinen
mergimeri on tuleva ohjaajanäyttelijävalokuvaajataidemaalari, eikä vähempään tyydy. hänen taiteelliset lahjansa erityisesti kuvallisella puolella hätkähdyttävät ihmisiä ympäri maailman (tai ainakin facebookkia) ja valokuvat keräävät enemmän tykkäyksiä kuin justin bieber. tämä herkkä ja kaunis taiteilijasielu on kohtalotoverinsa tapaan jäänyt koukkuun pepsi maxiin (joka sinänsä on sääli....) hän nauttii ystävien seurasta,
hyvistä leffoista (JOISSA ON ONNELLINEN LOPPU JA JOSEPH GORDON-LEVITT) ihanasta valokuvaus-säästä sekä kuudes maku-kaupan antimista. kiitos merin äiti ja iskä että teitte tämän ihanan olennon keskuuteemme <3 elämä ois muuten paljon kamalampaa värittömämpää rumempaa ja tylsempää.
kuka sitte etsis harry potter kuvia all day all night? oot paras. aina.
M - malligrrr
E - erilainen
R - rakas
I - iloikasinnokasinnovatiinen
JA TÄSSÄ ENSIMMÄISET NAISET FROM JTC OLKAA HYVÄT

i've created a monster
tarkoitus oli vain sopia milloin syödään tortilloja. viaton facebook-ryhmä synnyttikin kaveriporukan jonne ei haluta vaan jonne päädytään. tortilla-illat vaihtuivat mitä erikoisempiin tapaamisiin. yhtäkkiä tortillajengi onkin
pyörinyt jo useamman kuukauden. ja pyörii vielä monta seuraavaakin.
sitä odotellessa ja täällä sitä seuratessa.
pyörinyt jo useamman kuukauden. ja pyörii vielä monta seuraavaakin.
sitä odotellessa ja täällä sitä seuratessa.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)